Euroopan unioni on yli 500 miljoonalle kansalaisilleen tuonut paljon mahdollisuuksia koulutuksen ja tutkimuksen suhteen. Erasmus+-ohjelma on ollut yksi EU:n historian suuria onnistumisia, joka on tuonut eurooppalaisia yhteen hienolla tavalla ja mahdollistanut miljoonille nuorille opiskelun ulkomailla. Väitetään, että maailmaan on syntynyt jo miljoona Erasmus-vauvaa ohjelman aikana.

On kuitenkin olemassa myös kolikon toinen puoli. Finanssikriisi ja sen jälkimainingit ovat tehneet nuorimmille sukupolville vaikeaksi päästä nauttimaan koulutuksesta ja sen tuomista hedelmistä. Jokaisen opiskelu- ja työpaikan eteen on joutunut taistelemaan kovemmin kuin toisen maailmansodan jälkeen. Finanssikriisissä kärsineet maat, kuten esimerkiksi Espanja ja Kreikka, ovat todistaneet nuorten lahjakkuuksien maastamuuttoa, koska heidän oman kotimaansa näkyalat heikkenivät.

Euroopassa asuvien ihmisten hyvinvointi vaatii lisää rahaa koulutukseen ja tutkimukseen. Tässä Suomen on näytettävä esimerkkiä. Nyt on aika korjata kurssi. Suomen puheenjohtajakausi loppuvuodesta antaa tässä erinomaisen mahdollisuuden näyttää, että olemme koulutusmyönteinen maa ja edelläkävijä Euroopassa.

Suomen on rohkeasti edistettävä koulutuksen ja tutkimuksen määrärahojen lisäämistä seuraavassa EU:n budjetissa. Erasmus+ -ohjelman rahoitus on moninkertaistettava. EU:n koheesiorahastossa tulee painottaa entistä vahvemmin osaamista. Koheesiorahastolla on ollut merkittävä asema yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen rahoituksessa. Rakennerahastojen suurimpia hyödyntäjiä ovat olleet Itä- ja Pohjois-Suomen korkeakoulut.

Haluan Euroopan parlamentissa vaikuttaa siihen, että Euroopassa kaikki pystyvät entistä paremmin osallistumaan koulutukseen, tutkimukseen ja kansainväliseen vaihtoon. Suomalainen peruskoulu on ollut hyvä keino aikoinaan tasoittaa koulutuksellisia eroja. Nyt on Suomen esimerkin avulla aika ottaa askel tasa-arvoisen ja mahdollistavan koulutuksen puolesta kaikkialla Euroopassa.

Kirjoitus on julkaistu Kalevassa 12.5.2019

Mikkel Näkkäläjärvi
EU-vaaliehdokas
https://mikkel.fi/mikkel/ 

Jaa juttu