18.9.2019 | Blogi
Reilu vuosi sitten tutustuin yksin asuvaan ikäihmiseen. Hän oli huolissaan omasta pärjäämisestä. Kotihoito käy hänen luona muutaman kerran päivässä, mutta hän kokee, ettei se riitä. Kerrostalosta ei ole helppoa päästä rollaattorilla ulos, varsinkin kun hissiä ei ole....
21.5.2019 | Blogi
Työelämä on monin tavoin tasa-arvoinen. Jokaisella on lain mukaan oikeus tulla toimeen valitsemallaan työllä tai elinkeinolla. Monilla työnantajilla on hyviä työhyvinvointiin ja varhaiseen välittämiseen sekä esimerkiksi työntekijöiden osallistumista koskevia...
17.5.2019 | Blogi
EU:ssakaan ei omilla päätöksillä pidä ryhtyä markkinavoimien rengiksi. Suomi jakaantuu vahvasti kahtia. Tuoreen ennusteen mukaan lähes 70 prosenttia suomalaisista asuu kymmenen kaupunkiseudun alueella vuonna 2040. Pelkästään pääkaupunkiseudun väestö kasvaa peräti 270...
16.5.2019 | Blogi
Tänä vuonna meidän kaikkien yhdessä on jatkettava ahkeraa työskentelyä saadaksemme laittomasti toimivat kansainväliset perintäyhtiöt pois Suomesta ja Euroopasta. Laiton perintä ja ihmisten sekä yrittäjien ulosottoon ajaminen pitää loppua. Esimerkiksi kansainvälinen...
15.5.2019 | Blogi
Euroopan unioni on yli 500 miljoonalle kansalaisilleen tuonut paljon mahdollisuuksia koulutuksen ja tutkimuksen suhteen. Erasmus+-ohjelma on ollut yksi EU:n historian suuria onnistumisia, joka on tuonut eurooppalaisia yhteen hienolla tavalla ja mahdollistanut...
2.4.2019 | Blogi
Peruskoulu ei enää riitä yhä monimutkaisemmassa ja teknistyvässä maailmassa. Ammatit ja työ vaativat yhä enemmän. Oppivelvollisuutta on pidennettävä siitäkin syystä. Suomi ja suomalaiset tarvitsevat osaamista. Oppivelvollisuuden ja oppioikeuden pidentäminen voidaan...